suomalainen porn kiimaista pillua

Rauno vilkaisi stringejä, nuuhkaisi ja naurahti. Ei perkele, muistin silloin, vaimoni kuukautiset olivat loppusuoralla. Ei kai vanha jäärä arkaan pimpsaan kajoaisi?! Pipsaa kostuminen jotenkin hävetti ja nainen yritti laittaa reitensä takaisin yhteen.

Rauno kuitenkin jatkoi järjestelyjä ja levitti uudelleen Pipsan reisiä. Hän kosketti kädellään häpyä ja lipsutteli muutaman kerran pimpin päältä. Rouvani tuijotti vanhaa mestaria vihreät silmät kiiluen ja näytti unohtavan, että oli naimisissa kanssani.

Pipsan kasvot suorastaan loistivat tyytyväisyyttä ja korkeat poskipäät hehkuivat, kun Rauno jatkoi kahdella sormellaan pillun hyväilyä. Keskittyneesti isäukkoni nitkutteli puolisoni haaroissa, siirteli limaisia karvoja syrjään ja hieroi suurin piirtein klitoriksen korkeudelta.

Viimein ukko laskeutui vaivalloisesti polvilleen sohvan eteen ja avasi kaksin käsin vaimoni kostuneet häpyhuulet. Pipsa hengitti raskaasti, nojasi taaksepäin rennosti ja levitti reisiään enemmän auki. Rauno peitti näkyvyyden työntämällä päänsä vaimoni reisien väliin. Pipsa vinkui vaimeasti Raunon ylös-alas liikkuvan pään tahdissa.

Välillä Pipsa ummisti silmiään raollaan, työnteli lantiollaan takaisin ja haroi isäni ohentunutta tukkaa. Rauno nuoli äänekkäästi ja kaikesta kuuli, miten kostea mirri miniällä oli.

Saatoin vain kuvitella, kuinka vanha pukki nuoli vaimoni hilloviivaa ja isoa klitorista kiimaisena. Pipsa painoi nuolijan päätä syvemmälle ja siitä innostuneena Raunon pään liike nopeutui.

Pipsan voihke yltyi ja nyrkki suun edessä hädin tuskin pystyi peittämään sen. Beigeä sohvaa pitkin valui limainen sekoitus sylkeä ja pillunesteitä. Pipsan ruumis alkoi nykiä ja lantio pumpata tasaisesti. Kiemurteleva naiseni antautui isäni kielelle, joka päästeli jo hyvin märkiä lurpsautuksia.

Pipsa työnsi häpyään eteenpäin, kallisti selkänsä ylvääksi kaareksi ja suusta pääsi tuttu kurnahdus orgasmin merkiksi. Pipsaa hävetti ja varmasti myös kadutti. Tämä show taisi päättyä tähän, huokaisin jo itsekin. Kun vaimoni vasta toipui tulemisestaan ja häveliäästi yritti siistiä sohvaa eritteistä, oli isäukkoni jo avaamassa khakin väristen suorien housujensa vyötä. Kokenut myyntiedustaja ei hämääntynyt nuoren naisen epäröinnistä, vaan kaivoi boksereistaan esille kyrpänsä.

Näin sopivasta sivukulmasta, miten ukon suonikas ja kuhmurainen penis seisoi kovana harmaiden karvojen keskeltä. Se oli selvästi paksumpi kuin omani ja muutenkin rujompi. Vaimoni puri huultaan ja vilkaisi vetoavasti appeaan silmiin. Hän räpsäytti ripsiään, otti käsivarteen kiedotun pompularinksun ja alkoi laittaa punaisia pitkiä hiuksiaan poninhännälle. Isäni runkkasi hitaasti kaluaan ja katseli, miten rintava miniä järjesteli hiuksiaan suihinottotoimitusta varten. Kun tukka oli kiinni, otti Pipsa isäni käppyrän kikkelin vihkisormuskäteensä ja alkoi hyväillä sitä edestakaisin.

Se tapahtui aluksi arasti, hitaasti. Samalla isäni hyväili Pipsan rintoja pehmeästi. Lilanpunainen terska paljastui esinahan alta ja paksut verisuonet sykkivät verevinä kauas.

Pipsa tuijotti paljastuvaa terskaa uteliaasti, vei kasvojaan lähemmäksi ja runkkasi moslkahtelevaa nahkaa keskittyneesti. Isäni ähisi tyytyväisenä ja painoi Pipsan toisen käden kiveksilleen. Vaimoni puristeli suuria pässinpalleja ja runkkasi kalua nopeammin. Isän ei tarvinnut edes kehottaa mitään, kun vaimoni kumartui kyrpää kohti ja alkoi kielellä sivellä aivan varren juuresta.

Toinen käsi puristeli karvaisia jättipusseja, toinen runkkasi esinahkaa ja kieli liikkui terskaa kohti. Vaimoni oli vähän ujo ottamaan suihin, vaikka hän oli siinä hyvin taidokas. Rauno huokaisi, kun viimein terska katosi Pipsan suuhun ja jäykkä kyrpä pääsi uppoamaan poskeen. Vaikka en nähnyt, mitä vaimoni tarkalleen teki, tiesin hänen lutkuttelevan tiukalla huulten puristusotteella terskaa ja kielellä liikuttelevan esinahkaa. Rouvani suu koukki kuin pulun pää, kun hän imi ukon mölkkyä.

Välillä syvemmälle ja välillä suu lypsi vain herkkutattia. Örisevä isäni joutui ottamaan kiinni vaimoni punaisesta poninhännästä, kun Pipsa alkoi lypsää edestakaisin kyrpää kahden käden otteella.

Katselin makuuhuoneen ovelta kauhuissani, mutta en kyennyt tekemään mitään, kun irstas isukkini työnteli suonikasta kyrpäänsä vaimoni kiharaisissa ja kuparinpunaisissa häpykarvoissa. Vanha irstas pukki isäni oli tekemässä minun vaimolleni sitä, mitä hän teki työkeikoillaan kymmenille puutteessa oleville naisille.

Toivoin, että isä pitäisi lupauksensa, mutta osa minussa odotti ukon laittavan kalun sisään. He läähättivät kuin kiimaiset hiehot. Kyrpä raastoi punaisissa kutreissa, hieroi häpyhuulia ja klitorista. Rauno nojasi allit roikkuen käsiensä varassa, Pipsa tuijotti lumoutuneena appiukkoaan. Rauno sovitteli karvaista mahaansa paremmin ja vaimoni selvästi yritti työntää tussuaan vastaan.

Hän oli vähän pettyneen näköinen, kun Rauno ei luiskauttanutkaan sisään. Ukko kyllä tiesi, että vilja oli kypsää niitettäväksi. Hän kuitenkin kiusoitteli vielä hetken, ennen kuin katsoi vittua kohti ja seivästi.

Yritin kurkistella enemmän, mutta en nähnyt tarkkoja yksityiskohtia. Kuitenkin tajusin Pipsan ähkäisystä, että tosi oli kyseessä. Kyrpäni seisoi pyjamahousuissa kuin tappi, nyki ja riuhtoi kiimaisesti. Raunon mulkosilmät laajenivat ja suu kääntyi hymyyn, kun äijä selvästi sai työnnettyä kalunsa sisään. Ukko alkoi puskea Pipsan vaginan pohjiin rauhallisesti ja vaimoni ylväät rinnat muljahtelivat nussimisen rytkeessä.

Raunon takapuoli heilui ja sohvalta kuului kosteaa litinää. Märkä vittu leijaili makuuhuoneeseeni saakka. Isäni uitti parruaan vaimoni kosteassa ja kuumassa hilloviivassa ja näytti nauttivan kolmikymppisen rouvan suhteellisen tiukasta värkistä.

Pipsakaan ei edes yritellyt estellä voihkaisuja, eikä isäkään malttanut höylätä hiljaa, vaan jokaisella pistolla vanhan miehet nyrkkeilysäkin kokoiset pallit läiskähtivät vaimoni peppua vasten.

Pipsa raapi isääni selästä ja pumppasi lantiollaan kyrpää vastaan. En ollut nähnyt yleensä niin pidättyvää rouvaani koskaan niin kiimaisena! Liukas vako vinkui riettaasti ja Raunon hässiminen näytti työläältä.

Kai se saa vielä sydänlaakin. Paksu kultaketju hukkui hikisiin rintavilloihin samaan tahtiin, kun suonikas mulkku katosi rouvani punakarvaiseen pimpsaan. Höyläämistä kesti kymmenisen minuuttia ja olin varma, että tuon kyydin jälkeen vaimoni alapää olisi hellänä pitkään. Pipsa ei näyttänyt yhtään kivuliaalta. Hän kaappasi isäni kasvoista kiinni kaksin käsin, painoi naaman hikisten rintojen väliin ja vielä kietoi säärensä ukon ympärille kuin rapu.

Punatukkainen naiseni valitti tasaista mantraa, lypsi lantiollaan kiivaasti ja viimein pahimman orgasmiryöpyn mentyä ohi heittäytyi selälleen kuin veltto lahna. Kyrpäni sykki housuissa vimmatusti ja kosketin sitä kankaan päältä. Muuta ei tarvittu ja laukesin välittömästi. Sperma sinkosi kankaaseen paineella ja kasteli hetkessä siniset raitahousut. Rauno nosti kasvot lollojen välistä ja hymyili kraaterinaama leveänä.

Ukon kyrpä ei pumpannut enää ja sohvalle valuvasta harmaasta purosta oli helppo päätellä, että ukko oli lauennut vaimoni sisään. Rauno veti puoliksi jo löystyneen mulkkunsa miniänsä pillusta. Spermanoro juoksi kikkelin päästä, kun isäni käveli sohvan pääpuolelle ja suorastaan asetteli velton käärmeen kosmetiikkamyyjävaimoni kämmenelle. Rouvani nyökkäsi ja otti niljakkaan nahkaliskon suuhunsa. Vaimo ei kotona suostunut edes maistamaan spermaista kyrpää! Ja nyt se imeä lassutti appiukkonsa spermaa pulpahtelevaa kankea.

Avonaisesta lovesta valui isäni siemennestettä koko ajan punaisille pimppikarvoille ja toosa näytti muutenkin pirun revityltä. Kun miniä oli nuollut ja niellyt loput spermajämät, silitti Rauno tyytyväisenä vaimoani hiuksista.

Pipsa näytti kuitenkin jotenkin orvolta ja kauhistuneelta isäni spermatippa suupielessä. Ovela pesäleijona lohdutteli langennutta nuorikkoani ja kiiruhti hakemaan kaapista puhtaan pyyhkeen.

Otetaan sitten vaikka lasi viiniä ja keskustellaan tapahtuneesta. Eihän kello ole kuin vasta vähän yli puolen yön. Rauno nipisti parempaa puoliskoani hellästi poskesta ja sain naisen hymyilemään. Vaimoni katosi suihkuun ja tupaan jäi vain tussun tuoksu. Pidättelin henkeä oven takana ja odottelin, mitä isäni Rauno meinaa tehdä. Ukko rapsutteli muniaan ja poimi maasta miniänsä pikkuhousut, joissa oli yhä kiimalaikku muistona äskeisistä tapahtumista. Hän painoi pikkarit kasvoilleen ja nuuhkaisi.

Rauno laski housut sohvalle ja tepsutteli huoneeseensa. Olin yhtä aikaa vihainen ja kiihottunut. Siinä minä olin vain toljottanut muna kovana, kun isäukkoni oli jyystänyt sohvalla rakasta pikkuvaimoani. Aina lapsena olin salaa kuunnellut, miten äiti ja isä olivat riidelleet isän epäilyttävistä työmatkoista.

Äiti oli haukkunut isää huoripukiksi, mutta Rauno oli kuitannut syytteet toteamalla vain, että hänellä oli paljon hyviä ystävättäriä. Ja nyt isä on päässyt höyläämään minun vaimoani. Isukki palasi huoneestaan pellavanvalkoinen kylpytakki yllään ja kaatoi viskiä kahteen matalaan lasiin. Ukko käveleskeli tuvassa takki osittain auki, letku heiluen ja gorillapallit roikkuen. En kuitenkaan malttanut liikahtaa paikaltani, vaan jäin kyttäämään tilannetta spermat housuissa.

Meni kymmenisen minuuttia ja vaimoni astui kylppäristä tupaan identtisessä kylpytakissa — takki tosin visusti kiinni ja kuivatteli pyyhkeellä märkiä hiuksia. Voi luoja, miten seksikkäältä hän näytti ilman meikkejäkin! Upea punatukkainen ja ryhdikäs kolmekymppinen rouva. Isä kiiruhti ojentamaan lasia ja pyytämään istumaan viereensä. Huomasin, miten Pipsa vilkaisi nopeasti isäni suonikasta mahtimunaa, joka oli äsken ollut hänen sisässään ja suussaan, mutta ei kommentoinut millään tavalla.

Raunoa selvästi hymyilytti, mutta hän peitti sen taitavasti. Ja eihän tässä mitään vakavaa tapahtunut. Ei meidän tarvitse kenellekään kertoa.

Isä vaihtoi asentoa ja suuri kyrpä pullahti kokonaan näkyville. Pipsa vilkaisi kalua uudelleen ja vaimoni silmiin syttyi arka kipinä. Isä laski hienovaraisesti takkia hartioilta ja alkoi hieroa hellästi. Rauno totesi hartianseudun olevan aivan jumissa ja vaativan osaavaa käsittelyä, jota Marko tuskin osaisi antaa.

Sormet puristelivat väkevästi lihaksia ja isä painautui vähän lähemmäksi Pipsaa. Raunon kyrpä seisoi ylväästi karvareisien välissä. Appiukko hyväili hierovin liikkein vaimoni sileää ja hyväntuoksuista ihoa, paineli kaulan ja hartioiden välistä monttua, kutitteli hiustenrajasta ja sai aikaan raukean huokausten sarjan hierottavassa.

Isä nuuhkaisi vaimoani ja antoi hitaan suudelman alaniskaan. Kun miniä ei pahemmin mukissut vastaan, otti isä rinnan käteensä ja pehmitti sitä hellin puristeluin. Isä suuteli intohimoisesti vaimoni niskaa ja tuli jo niin lähelle, että jöpöttävä mulkku hakkasi Pipsan selkään. Rouva oli sulaa voita. Isäni aukaisi Pipsan kylpytakin vyön, eikä vaimoni välittänyt mitään, vaikka suihkunkostea pimpero vilahti kankaan alta. Hän vain maistoi lasista viskiä ja suki kosteita hiuksiaan, kun Rauno hyväili naisellisia vatsalihoja.

Kylpytakin yläosa valahti alaspäin. Käsi liikkui hitaasti alaspäin, siveli märkänä helmeileviä kuparikarvoja ja jatkoi matkaansa alaspäin. Ukko kaiveli hetken, ennen kuin kuopaisi etusormensa sisälle emättimeen. Pipsa nyökkäsi vähän päätään, mutta Rauno ei joko nähnyt tai sitten kiusoitteli, koska tivasi uudestaan. Vaimoni tarttui kiinni isukin turvonneeseen ryhmysauvaan, joka oli kuin pahkainen petäjä ja käänsi sitä suurta vatsaa kohti.

Häpykarvojen alla roikkuivat nyytit näyttivät painavan kilotolkulla. Pipsa painoi kasvonsa välilihaa kohti ja rupesi nuolemaan kiveksiä. Ukko nojasi nauttivasti sohvaan ja siemaisi kullankeltaista viskiä, kun miniä piteli kiinni parrusta ja lutkutteli pusseja. Pipsa vilkaisi appeaan silmiin ja poimi huuliensa väliin toisen kiveksen.

Rouvani käsitteli pallia kuin se olisi kesän ensimmäinen mansikka: Samalla Pipsa runkkasi osittain jo hiertynyttä ja tahmaista esinahkaa.

Vaimoni haukkasi pallien keskeltä ja sipulisäkit laskeutuivat suupielten molemmille puolille raskaasti. Tärisin paikallani ja kulli sykki pyjamahousujen läpi. Pipsa hymähti ja nuolaisi huuliaan pornosti. Pikkurouva nousi seisomaan haara-asentoon upottavalla sohvalla ja levitti kylpytakin helmoja.

Hän työnsi lantiotaan eteenpäin ja nojasi toisella kädellä sohvankaiteeseen. Isäni työnsi päänsä haaroihin ja nuuskutti saippuanmakuista, suihkutuoretta pikkupimppaa. Ukko liikutteli nenäänsä karvojen seassa ja antoi huultensa hieroa nussimisesta turpeita häpyhuulia. Pipsa puri hammasta ja joutui ottamaan toisenkin käden tukemaan nojaa. Rauno levitti häpyhuulia ja vaimoni kiiltäväpintainen pimpsa aukeni. Ukko nuoli vittua maiskuttaen, nenä kiinni karvoissa. Hän suorastaan ahmi sitä ja laittoi kielensä avulla vaimoni voihkimaan kumeasti.

Isä imi klitorista voimakkaasti ja lippi kielensä päällä niin syvälle onkaloon, että oli tukehtua hapenpuutteeseen. Punaposkinen vaimoni laskeutui Raunon syliin ja laittoi kämmenensä äijän harteille. Siinä se sitten siveli isäni hiuksia ja katseli syvälle silmiin. Aikansa toisiaan nuoltuaan ja hyväiltyään Pipsa veti vatsaa sisäänpäin ja työnsi rintojaan eteenpäin kohti isäni kasvoja.

Hän laittoi kätensä kovalle munalle ja etsi sille oikeaa menoreittiä. Ukko imeskeli D-kupin pyöreitä ja terhakoita valkolihaisia rintoja ja antoi miniän touhuta kaikessa rauhassa siittimen kanssa. Pipsa hieroi kyrvällä klitoristaan, mutta oli jotenkin hankalassa asennossa pannakseen sen sisään. Rauno tarttui kiinni kaluun ja tilanteeseen. Vaimo voihkaisi appiukkonsa upottaessa mulkkunsa alakautta sisään.

Pipsa nousi istumaan Raunon päälle kalu puoliksi sisällään ja alkoi hitaasti liikuttaa peppuaan. Rauno vastasi alta työntelemällä kaluaan tasaisesti vastaan. Pipsa alkoi ratsastaa isäukkoni elimellä silmät suljettuina ja rinnat hypähdellen.

Kyrpä painui kerta toisensa jälkeen joka sentillään vaimon pyhimpään karvavakoon. Rauno murahteli, nosti vähän Pipsaa pepusta ja alkoi työnnellä alhaaltapäin vastaan. Isot pussit heilahtelivat kasassa, kun rouvani tussu imi koko kyrvän sisäänsä. Toivoin sydämestäni, että isä malttaisi tällä kertaa edes vetäistä ajoissa pois eikä laskisi noiden kassien sisältöä vaimoni vaginaan. Kiimassa äiti haluaa nuorta kyrpä ja pillua. Äiti haluaa nuorta miestä. Seksikäs äiti Ariella Ferrera haluaa nuorta miestä.

Keski-ikäinen äiti haluaa kahta miestä kerrallaa. Naisen poikapuoli on kiimainen ja haluaa pillua. Nuori pari ja niiden kiimassa, MILF naapuri. Tyttö, hänen ystävä ja äiti-puoli. Kiimassa äiti masturboi aamulla.

Kiimassa äiti masturboi ulkona. Äiti, tytär ja niiden naapuri. Nuori beibi, hänen mies ja äiti-puoli. Blondi äiti haluaa cain rajun seksiä.

Nuori beibi, hänen ystävät ja äiti-puoli. Isotissinen äiti haluaa penistä. Kesk-ikäinen äiti haluaa sekisä.

: Suomalainen porn kiimaista pillua

Pientä pillua parhaat pornotähdet Luksus prostituoitu kotivideo seksi
Suomalainen porn kiimaista pillua Toivoin sydämestäni, että isä malttaisi tällä kertaa edes vetäistä ajoissa pois eikä laskisi noiden kassien sisältöä vaimoni vaginaan. Syykin siihen selvisi kuutisen viikkoa lapsuudenkodin vierailusta. Tärisin paikallani ja kulli sykki pyjamahousujen läpi. Rauno sovitteli karvaista mahaansa paremmin ja vaimoni selvästi yritti työntää tussuaan vastaan. Rauno totesi hartianseudun olevan aivan jumissa ja vaativan osaavaa käsittelyä, jota Marko tuskin osaisi antaa. Ja vaimo istui pää kallellaan kuin ostava asiakas.
Suomalainen porn kiimaista pillua 936
suomalainen porn kiimaista pillua

Suomalainen porn kiimaista pillua -

Kiimainen vaimoni kuitenkin tarttui heti makkaraan kiinni vaativasti ja yritti työntää kalua takaisin perseeseensä. Isäni ähisi tyytyväisenä ja painoi Pipsan toisen käden kiveksilleen. Kiimassa äiti masturboi aamulla. Äiti haluaa pojan ystävän kyrpää. Pipsa painoi kasvonsa välilihaa kohti ja rupesi nuolemaan kiveksiä. Pipsa vilkaisi kalua uudelleen ja vaimoni silmiin syttyi arka kipinä. Hämmentyneen oloinen vaimoni vilkuili hermostuneesti ympärilleen, mutta antoi kuitenkin appiukkonsa painaa kämmenen uudelleen kookkaalle rinnalleen. Äiti, tytär ja niiden naapuri. Vaimo ei kotona suostunut edes maistamaan spermaista kyrpää! Läähättävä pukki nussi lujaa, omi vaimoni tisut kouriinsa ja suuteli siroa kaulaa kuumasti. Se oli selvästi paksumpi kuin omani ja muutenkin rujompi. Litinärallin päätteeksi Pipsa sai orkut nopeasti ja peitti vaimean voihkaisun tyynyyn.

Märkä vittu leijaili makuuhuoneeseeni saakka. Isäni uitti parruaan vaimoni kosteassa ja kuumassa hilloviivassa ja näytti nauttivan kolmikymppisen rouvan suhteellisen tiukasta värkistä. Pipsakaan ei edes yritellyt estellä voihkaisuja, eikä isäkään malttanut höylätä hiljaa, vaan jokaisella pistolla vanhan miehet nyrkkeilysäkin kokoiset pallit läiskähtivät vaimoni peppua vasten. Pipsa raapi isääni selästä ja pumppasi lantiollaan kyrpää vastaan.

En ollut nähnyt yleensä niin pidättyvää rouvaani koskaan niin kiimaisena! Liukas vako vinkui riettaasti ja Raunon hässiminen näytti työläältä. Kai se saa vielä sydänlaakin. Paksu kultaketju hukkui hikisiin rintavilloihin samaan tahtiin, kun suonikas mulkku katosi rouvani punakarvaiseen pimpsaan. Höyläämistä kesti kymmenisen minuuttia ja olin varma, että tuon kyydin jälkeen vaimoni alapää olisi hellänä pitkään.

Pipsa ei näyttänyt yhtään kivuliaalta. Hän kaappasi isäni kasvoista kiinni kaksin käsin, painoi naaman hikisten rintojen väliin ja vielä kietoi säärensä ukon ympärille kuin rapu. Punatukkainen naiseni valitti tasaista mantraa, lypsi lantiollaan kiivaasti ja viimein pahimman orgasmiryöpyn mentyä ohi heittäytyi selälleen kuin veltto lahna.

Kyrpäni sykki housuissa vimmatusti ja kosketin sitä kankaan päältä. Muuta ei tarvittu ja laukesin välittömästi. Sperma sinkosi kankaaseen paineella ja kasteli hetkessä siniset raitahousut.

Rauno nosti kasvot lollojen välistä ja hymyili kraaterinaama leveänä. Ukon kyrpä ei pumpannut enää ja sohvalle valuvasta harmaasta purosta oli helppo päätellä, että ukko oli lauennut vaimoni sisään.

Rauno veti puoliksi jo löystyneen mulkkunsa miniänsä pillusta. Spermanoro juoksi kikkelin päästä, kun isäni käveli sohvan pääpuolelle ja suorastaan asetteli velton käärmeen kosmetiikkamyyjävaimoni kämmenelle. Rouvani nyökkäsi ja otti niljakkaan nahkaliskon suuhunsa. Vaimo ei kotona suostunut edes maistamaan spermaista kyrpää!

Ja nyt se imeä lassutti appiukkonsa spermaa pulpahtelevaa kankea. Avonaisesta lovesta valui isäni siemennestettä koko ajan punaisille pimppikarvoille ja toosa näytti muutenkin pirun revityltä. Kun miniä oli nuollut ja niellyt loput spermajämät, silitti Rauno tyytyväisenä vaimoani hiuksista.

Pipsa näytti kuitenkin jotenkin orvolta ja kauhistuneelta isäni spermatippa suupielessä. Ovela pesäleijona lohdutteli langennutta nuorikkoani ja kiiruhti hakemaan kaapista puhtaan pyyhkeen. Otetaan sitten vaikka lasi viiniä ja keskustellaan tapahtuneesta. Eihän kello ole kuin vasta vähän yli puolen yön. Rauno nipisti parempaa puoliskoani hellästi poskesta ja sain naisen hymyilemään.

Vaimoni katosi suihkuun ja tupaan jäi vain tussun tuoksu. Pidättelin henkeä oven takana ja odottelin, mitä isäni Rauno meinaa tehdä. Ukko rapsutteli muniaan ja poimi maasta miniänsä pikkuhousut, joissa oli yhä kiimalaikku muistona äskeisistä tapahtumista.

Hän painoi pikkarit kasvoilleen ja nuuhkaisi. Rauno laski housut sohvalle ja tepsutteli huoneeseensa. Olin yhtä aikaa vihainen ja kiihottunut. Siinä minä olin vain toljottanut muna kovana, kun isäukkoni oli jyystänyt sohvalla rakasta pikkuvaimoani. Aina lapsena olin salaa kuunnellut, miten äiti ja isä olivat riidelleet isän epäilyttävistä työmatkoista. Äiti oli haukkunut isää huoripukiksi, mutta Rauno oli kuitannut syytteet toteamalla vain, että hänellä oli paljon hyviä ystävättäriä.

Ja nyt isä on päässyt höyläämään minun vaimoani. Isukki palasi huoneestaan pellavanvalkoinen kylpytakki yllään ja kaatoi viskiä kahteen matalaan lasiin. Ukko käveleskeli tuvassa takki osittain auki, letku heiluen ja gorillapallit roikkuen. En kuitenkaan malttanut liikahtaa paikaltani, vaan jäin kyttäämään tilannetta spermat housuissa.

Meni kymmenisen minuuttia ja vaimoni astui kylppäristä tupaan identtisessä kylpytakissa — takki tosin visusti kiinni ja kuivatteli pyyhkeellä märkiä hiuksia. Voi luoja, miten seksikkäältä hän näytti ilman meikkejäkin! Upea punatukkainen ja ryhdikäs kolmekymppinen rouva.

Isä kiiruhti ojentamaan lasia ja pyytämään istumaan viereensä. Huomasin, miten Pipsa vilkaisi nopeasti isäni suonikasta mahtimunaa, joka oli äsken ollut hänen sisässään ja suussaan, mutta ei kommentoinut millään tavalla.

Raunoa selvästi hymyilytti, mutta hän peitti sen taitavasti. Ja eihän tässä mitään vakavaa tapahtunut. Ei meidän tarvitse kenellekään kertoa. Isä vaihtoi asentoa ja suuri kyrpä pullahti kokonaan näkyville. Pipsa vilkaisi kalua uudelleen ja vaimoni silmiin syttyi arka kipinä.

Isä laski hienovaraisesti takkia hartioilta ja alkoi hieroa hellästi. Rauno totesi hartianseudun olevan aivan jumissa ja vaativan osaavaa käsittelyä, jota Marko tuskin osaisi antaa.

Sormet puristelivat väkevästi lihaksia ja isä painautui vähän lähemmäksi Pipsaa. Raunon kyrpä seisoi ylväästi karvareisien välissä. Appiukko hyväili hierovin liikkein vaimoni sileää ja hyväntuoksuista ihoa, paineli kaulan ja hartioiden välistä monttua, kutitteli hiustenrajasta ja sai aikaan raukean huokausten sarjan hierottavassa. Isä nuuhkaisi vaimoani ja antoi hitaan suudelman alaniskaan.

Kun miniä ei pahemmin mukissut vastaan, otti isä rinnan käteensä ja pehmitti sitä hellin puristeluin. Isä suuteli intohimoisesti vaimoni niskaa ja tuli jo niin lähelle, että jöpöttävä mulkku hakkasi Pipsan selkään. Rouva oli sulaa voita. Isäni aukaisi Pipsan kylpytakin vyön, eikä vaimoni välittänyt mitään, vaikka suihkunkostea pimpero vilahti kankaan alta.

Hän vain maistoi lasista viskiä ja suki kosteita hiuksiaan, kun Rauno hyväili naisellisia vatsalihoja.

Kylpytakin yläosa valahti alaspäin. Käsi liikkui hitaasti alaspäin, siveli märkänä helmeileviä kuparikarvoja ja jatkoi matkaansa alaspäin. Ukko kaiveli hetken, ennen kuin kuopaisi etusormensa sisälle emättimeen. Pipsa nyökkäsi vähän päätään, mutta Rauno ei joko nähnyt tai sitten kiusoitteli, koska tivasi uudestaan. Vaimoni tarttui kiinni isukin turvonneeseen ryhmysauvaan, joka oli kuin pahkainen petäjä ja käänsi sitä suurta vatsaa kohti. Häpykarvojen alla roikkuivat nyytit näyttivät painavan kilotolkulla.

Pipsa painoi kasvonsa välilihaa kohti ja rupesi nuolemaan kiveksiä. Ukko nojasi nauttivasti sohvaan ja siemaisi kullankeltaista viskiä, kun miniä piteli kiinni parrusta ja lutkutteli pusseja. Pipsa vilkaisi appeaan silmiin ja poimi huuliensa väliin toisen kiveksen. Rouvani käsitteli pallia kuin se olisi kesän ensimmäinen mansikka: Samalla Pipsa runkkasi osittain jo hiertynyttä ja tahmaista esinahkaa.

Vaimoni haukkasi pallien keskeltä ja sipulisäkit laskeutuivat suupielten molemmille puolille raskaasti. Tärisin paikallani ja kulli sykki pyjamahousujen läpi. Pipsa hymähti ja nuolaisi huuliaan pornosti. Pikkurouva nousi seisomaan haara-asentoon upottavalla sohvalla ja levitti kylpytakin helmoja.

Hän työnsi lantiotaan eteenpäin ja nojasi toisella kädellä sohvankaiteeseen. Isäni työnsi päänsä haaroihin ja nuuskutti saippuanmakuista, suihkutuoretta pikkupimppaa.

Ukko liikutteli nenäänsä karvojen seassa ja antoi huultensa hieroa nussimisesta turpeita häpyhuulia. Pipsa puri hammasta ja joutui ottamaan toisenkin käden tukemaan nojaa. Rauno levitti häpyhuulia ja vaimoni kiiltäväpintainen pimpsa aukeni.

Ukko nuoli vittua maiskuttaen, nenä kiinni karvoissa. Hän suorastaan ahmi sitä ja laittoi kielensä avulla vaimoni voihkimaan kumeasti. Isä imi klitorista voimakkaasti ja lippi kielensä päällä niin syvälle onkaloon, että oli tukehtua hapenpuutteeseen. Punaposkinen vaimoni laskeutui Raunon syliin ja laittoi kämmenensä äijän harteille. Siinä se sitten siveli isäni hiuksia ja katseli syvälle silmiin. Aikansa toisiaan nuoltuaan ja hyväiltyään Pipsa veti vatsaa sisäänpäin ja työnsi rintojaan eteenpäin kohti isäni kasvoja.

Hän laittoi kätensä kovalle munalle ja etsi sille oikeaa menoreittiä. Ukko imeskeli D-kupin pyöreitä ja terhakoita valkolihaisia rintoja ja antoi miniän touhuta kaikessa rauhassa siittimen kanssa. Pipsa hieroi kyrvällä klitoristaan, mutta oli jotenkin hankalassa asennossa pannakseen sen sisään. Rauno tarttui kiinni kaluun ja tilanteeseen.

Vaimo voihkaisi appiukkonsa upottaessa mulkkunsa alakautta sisään. Pipsa nousi istumaan Raunon päälle kalu puoliksi sisällään ja alkoi hitaasti liikuttaa peppuaan. Rauno vastasi alta työntelemällä kaluaan tasaisesti vastaan. Pipsa alkoi ratsastaa isäukkoni elimellä silmät suljettuina ja rinnat hypähdellen. Kyrpä painui kerta toisensa jälkeen joka sentillään vaimon pyhimpään karvavakoon. Rauno murahteli, nosti vähän Pipsaa pepusta ja alkoi työnnellä alhaaltapäin vastaan.

Isot pussit heilahtelivat kasassa, kun rouvani tussu imi koko kyrvän sisäänsä. Toivoin sydämestäni, että isä malttaisi tällä kertaa edes vetäistä ajoissa pois eikä laskisi noiden kassien sisältöä vaimoni vaginaan. Ensimmäiseen panoon verrattuna heidän seksinsä oli verkkaisempaa mutta intohimoisempaa. He näyttivät paremminkin rakastelevan kuin panevan, olevan pelottavalla lailla yhtä.

Vaimo keinutti peppuaan ja isä työnteli alhaalta pidellen koko ajan kiinni naisen lantiolta. He päästelivät vaimeita huokauksia ja vaimoni sorjat reidet tekivät tasaista laukkaustyötä yli viisikymppisen myyntiedustajan sylissä. Viimein isä vetäisi limaisen kyrpänsä ulos tussusta ja työnsi miniäänsä poispäin. Rauno hymyili ja auttoi vaimoni seisomaan lattialle.

Eleistä päättelin, että tämä oli ollut varotoimi ennenaikaiselle tulemiselle. Rauno riuhtaisi valkoisen kylpytakin Pipsan päältä ja naiseni oli lapsuudenkotini tuvassa taas ilkosen alasti. Märkätukkainen vaimoni nojasi patinoituneeseen piironkiin ja kropasta valui vesipisaroita räsymatolle.

Kesäyön valossa erotti hyvin rusketusrajat tai näki siis, miten kaulan alueen iho oli punakkaa ja suuret rinnat taas aivan vitivalkoiset. Isäukko oli polvillaan matolla ja tutki uteliaasti nuorikkoni pyöreitä peppuposkia. Hän puristeli peppua, levitti haaraseisonnassa olevan Pipsan jalkoja auki ja siveli reisien herkkää sisäpintaa. Äijän kyrpä seisoa tapitti kuin masto! Ukko levitteli miniänsä pimpin limoja pitkin välilihaa ja hieroi etusormellaan Pipsan turvonneita häpyhuulia.

Selvästi enemmän hän oli kuitenkin kiinnostunut vaimoni tähtisilmästä eli peppureiästä. Rauno ihaili hyräillen mustana kurkistavaa anusta, joka pilkotti perseposkien välistä. Turhaan sinne pyrit, ajattelin, sillä seitsemän yhdessäolovuoden aikana Pipsa ei ollut päästänyt minua lähellekään anustaan, vaikka joskus olinkin vongannut. Kysymättä mitään hän työnsi etusormensa sisälle miniänsä perseeseen. Pipsa vinkaisi kuin koira, jonka hännän päälle on astuttu.

Vanha kaupparatsu rassasi sormellaan enimpiä karstoja pois, jynssäsi syvemmälle ja alkoi sitten pumpata tasaisesti, koko ajan peukalosormi klitorista hieroen. Pipsa piti kiinni hopeisista kynttilänjaloista ja puisteli märkiä tulipunaisia hiuksia puolelta toiselle. Vaimoni huokaili antaumuksella ja yritti peittää kasvoillaan olevan nautinnon.

Selkä oli kaarella, lantio notkossa ja peppu vähän pystyssä. Rauno työnsi perseeseen nyt kahden sormen voimin ja laittoi naaraan valittamaan tuskaisesta nautinnosta. Takapuoli litisi irvokkaasti ja pillu repsotti auki kuin lihis kaikilla mausteilla. Rauno levitti valkoisia perseposkia ja painoi terskaa hivuttaen sisään. Toimitus kesti ja kesti. He olivat kauan aikaa liikkumatta, läähättivät vain. Pipsa puri hammasta yhteen ja isä yritti kiipiä syvemmälle, mutta kokematon perseneitsyt punnasi peppulihaksillaan vaistomaisesti.

Mitä syvemmälle suonikas ja elämän kolhima kanki upposi, sitä enemmän vaimoni silmät rävähtivät auki ja suusta pääsi kivuliasta voihketta. Lopulta Pipsa tarttui itse kiinni pepustaan ja levitti lihoja syrjään, jotta isäni saattoi työntää vartta syvemmälle. Rauno sai heppinsä survaistua sisään ja aloitti painamaan peppuun notkopolvin. Vaimoni isot tissit heiluivat märkinä ja nännit olivat jälleen kovina. Ukko piteli nuorta morsiantaan kiinni lanteisilta ja jyskytti pallit peppua nuijien.

Vaimoni vaalea persikkaperse osui isäni munakarvoja vasten mukavan pyöreänä ja suihkunkostea selkäuuma punotti kunnolla. Pipsa laskeutui matolle, meni konttausasentoon, levitti kaksin käsin takapuoltaan ja katseli isää ujosti.

Rauno työnsi munaa sisään ja se liukui jo huomattavan paljon paremmin. Pikkurouvani makasi rukousasennossa ja otti vastaan appiäijänsä käyrää kyrpää.

Läähättävä pukki nussi lujaa, omi vaimoni tisut kouriinsa ja suuteli siroa kaulaa kuumasti. Välillä kyyti kävi niin rajuksi, että kesken pitkän piston kyrpä luiskahti pois tiukasta persereiästä ja oli taittua pahoin. Kiimainen vaimoni kuitenkin tarttui heti makkaraan kiinni vaativasti ja yritti työntää kalua takaisin perseeseensä. Taitavana pelimiehenä isä ei viitsinyt edes yrittää enää lämmittää kireää anaalia, vaan heitti lennosta siittimensä vaginan perukoille. Toisella jalkapohjalla ukko painoi kosmetiikkamyyjän niskaa lattiaan ja hässi ylväässä polviasennossa hyllyvää takamusta.

Vaimoni punapää vikisi mattoa vasten, kun appi jyysti lotisevaa pimpulaa. Rauno toi lisämausteita sessioon työntämällä peukalosormensa jo venytettyyn peppureikään ja sekös sai yllättäen vaimoni aivan kiimaiseksi. Pipsa oli kuin mikä lie narttu! Ynisi ja valitti, heilutti kiimaisesti lettiään, pyllisti takamustaan tarjolle ja suorastaan halusi imaista värkillään isäni patukan. Orgasmi oli syvempi kuin koskaan.

Naiseni suorastaan värisi lattialla, otti molempiin reikiin tavaraa ja voihki silmät kosteana. Rauno jaksoi vielä hetken, ennen kuin korahteli, horjui ja lysähti vaimoni selkään — toiset lastit sisään ruiskuttaneena. Miniä antoi todella pillua appiukolleen oikein kunnolla. Tällä kertaa isän ei tarvinnut pyytää puhdistamaan kyrpäänsä. Ukko oli tuottanut illan aikana rajuimpia orgasmeja kuin minä seitsemän vuoden aikana ja Pipsasta huokui tyytyväisyys.

Niinpä vaimokulta otti vielä appiukkonsa siittimen suuhunsa ja nuoli sen puhtaaksi siemennesteestä. Raukea pari nousi maasta ja Pipsa silitti isän harvenevia hiuksia. Kumpikaan ei sanonut mitään. Rauno antoi vielä suukon poskelle ja kuopaisi isällisesti karvaisen häpykummun päältä. Viileän steriilistä kyltymättömäksi muuttunut pikkurouvani oli jo tarttumassa uudelleen isäni velttoon mulkkuun kiinni, mutta Rauno toivottikin vain hyvät yöt ja vetäytyi huonettaan kohti.

Olin jo takaisin sängyssä, kun rouva sipsutteli sisään. Hän ei ollut vaivautunut käymään enää pesulla, vaan riisui kylpytakin tuolille ja hiipi viereeni isän siemennesteet sisässään.

Pipsa pidätteli hengitystään ja makasi peitoissa hiljaa. Itse puolestani leikin nukkuvaa ja kävin läpi illan rankkoja tapahtumia. Tyttö, hänen ystävä ja äiti-puoli. Kiimassa äiti masturboi aamulla. Kiimassa äiti masturboi ulkona. Äiti, tytär ja niiden naapuri. Nuori beibi, hänen mies ja äiti-puoli. Blondi äiti haluaa cain rajun seksiä.

Nuori beibi, hänen ystävät ja äiti-puoli. Isotissinen äiti haluaa penistä. Kesk-ikäinen äiti haluaa sekisä. Äiti haluaa pojan ystävän kyrpää. Isotissinen äiti haluaa kiimaisesti munaa. Äiti on kiimainen ja haluaa orgasmin. Paksu äiti haluaa munaa. Kiimainen, humalassa äiti ja nuoret miehet. Kuuma vaimo Becki haluaa nuorta munaa.

Categories: Juhla Valkeakoski

suomalainen porn kiimaista pillua · 07.01.2018 at 01:54

-

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *